Lapsiperheiden retkiopas

Arkisto kategoriasta: ‘ravintola’

30 July

Viehättävä Mustasaari

Seurakunnan omistama, Kaskisaaren ja Lauttasaaren kupeessa sijaitseva, Mustasaari tarjoaa rauhallisen kesäpäiväkohteen lapsiperheille. Saari on avoinna vieraille kesäisin, maanantaipäiviä lukuunottamatta. Tarkemmat aukioloajat löydät täältä.

Saarelle pääsee yhteysaluksella, joka lähtee Taivallahdesta, Eteläisen Hesperiankadun päästä. Matka kestää noin 15 minuuttia. Edestakaisen lipun hinta on 4 euroa ja alle 10-vuotiaat lapset matkustavat huoltajan seurassa maksutta. Yhteysalus lähtee matkaan noin kerran tunnissa – aikataulutiedot ovat tarjolla täällä.

Mustasaaressa lasten ilona on muun muassa uimaranta, pari isoa leikkitelinettä ja kotieläimiä. Kenties juuri seurakunnallisen taustansa takia saari tuntui todella rauhalliselta ja siistiltä. Vaikutti siltä, että paikalla olleet perheet pitivät lapsensa kurissa ja paikat siistinä – joten pidäthän huolen, että oma porukkasi käyttäytyy samoin, jos vierailet saarella! Olisi todella sääli, jos joku huonosti käyttäytyvä vierailijajoukko pilaisi idylliä ja roskaisi paikkaa. (Toki sama toive pätee minkä tahansa kohteen kohdalla.)

Mustasaaren kanttiini palvelee päivittäin saaren aukioloaikoina alkaen kello 10.30. Kanttiinissa on tarjolla lounas kesä-, heinä- ja elokuussa kello 12–14. Ulkokatoksessa tarjolla ollut linjastolounas oli maukasta kotiruokaa ja mukavan kesätunnelmallinen. Lounaan hinta on aikuisilta 9 euroa ja lapsilta 6 euroa (6-12v) tai 3 euroa (0-5v). Hintaan sisältyy lämmin ruoka, salaattipöytä, leipä sekä ruokajuomana vesi tai mehu.

Koiria ei saareen saa tuoda. Mustasaaren vierasvenelaituuriin kiinnittyminen on sallittu ainoastaan saaren aukioloaikojen puitteissa.

Yöpyminen ja avotulen tekeminen on saaressa kielletty. Saaressa on grillikatos vierailijoiden käytettävissä saaren aukioloaikoina. Saarelta löytyy myös luontopolku, joskin se jäi perheeltämme oman vierailumme yhteydessä katsastamatta.

» Kuvia paikasta:

Mustasaaressa

Mustasaaressa

Mustasaaressa

paluumatkalle

» Paikan sijainti Google Maps -kartalla:


Näytä Lapsiperheiden retkiopas pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa) suuremmalla kartalla

» Paikan viralliset www-sivut



13 July

Lastenmuseo ja Tuomarinkylän kartano

Helsingin Tuomarinkylän kartanon sivurakennuksessa sijaitsee Helsingin Lastenmuseo. Sen toimintaperiaatteisiin kuuluu, että museon näyttelyt tehdään yhdessä lasten kanssa. Näin on syntynyt myös paikan tämänhetkinen Mammutista marsuun -näyttely, joka kertoo Helsingin eläinten historiasta. Lastenmuseo on auki keskiviikosta sunnuntaihin kello 11-17 ja sisäänpääsy on ilmainen.

Lastenmuseokäynnin yhteyteen kannattaa varata aikaa myös kartanon ympäristöön tutustumiseen – etenkin kesällä paikka on erittäin viehättävä. Kartanon vieressä on hevostalli, joten hevosia näkee ympäristössä jokseenkin aina. Kartanon pihamaalla sijaitsee myös viehättävä Tuomarinkylän ravintola ja kahvila terasseineen. Päärakennuksessa on myös Tuomarinkylän kartanomuseo, jonka tämänhetkinen näyttely esittelee helsinkiläisiä sisustustyylejä barokista funkikseen. Näyttelyyn järjestetään ryhmille opastuksia tilauksesta ja museon www-sivujen mukaan lapsiryhmille on tilattavissa oma opastus, jossa tutustutaan vanhanajan elämään ja asumiseen kodeissa & kartanoissa.

Lisäkohdevinkki: Vain parin kilometrin päässä Lastenmuseosta ja Tuomarinkylän kartanosta sijaitsee Haltialan maatila.

» Kuvia paikasta:

Lastenmuseossa

Lastenmuseossa

Lastenmuseo ja Tuomarinkylän kartano

» Paikan sijainti Google Maps -kartalla:


View Lapsiperheiden retkiopas pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa) in a larger map



6 July

Klassikkokohde: Linnanmäki

Retkiopas ei jätä listaamatta myöskään “kaikkien tuntemia” klassikkokohteita, sillä oppaan on tarkoitus olla myös eräänlainen vaihtoehtojen muistilista – kaikille niille jotka esimerkiksi lauantaiaamuna miettivät, unenpöppörössä aamukahvia juodessaan, minne tänään suuntaisivat.

Linnanmäki on Suomen suosituin matkailukohde. Eikä syyttä: Suomen suurin huvipuisto tarjoaa hurjasti tekemistä ja Retkioppaan kokemusten mukaan aina myös mukavan iloista palvelua. Sen omat www-sivut tarjoavat kiitettävästi tietoa paikasta, joten Retkiopas tyytyy nyt vain antamaan muutaman vinkin huvipuistoon suuntaaville perheille.

Omat eväät mukaan. Valitettavasti kokemustemme perusteella kaikki Linnanmäen ruokapaikat ovat hintalaatusuhteeltaan aivan luokattomia. Kun esimerkiksi kaupan valmisruokatason ateriasta pyydetään aikuisilta yli 10 euroa ja lapsilta 6 euroa, ovat omat voileivät takuulla paitsi maukkaampi myös edullisempi vaihtoehto.

Varaa runsaasti aikaa. Linnanmäki-rannekkeella pääsee laitteisiin (pituusrajojen mukaan) niin monta kertaa kuin haluaa – tai jaksaa jonottaa – mutta rannekkeiden hinnat ovat sitä luokkaa, että isommalla perheellä pelkät rannekekustannukset menevät helposti yli 100 euron. Itse alueelle on nykyisin vapaa sisäänpääsy. Laitteisiin myydään myös 4 tai 6 euron hintaisia erillislippuja, mutta vähänkin useamman vekottimen visiittiä suunnitteleville paras valinta on ranneke – kunhan aikaa on vierailulle varattuna riittävästi.

Vältä ruuhka-aikoja. Jos et halua viettää isoa osaa päivästä jonottaen (suosituimpiin laitteisiin jonot ovat välillä hyvinkin pitkiä), niin tule huvipuistoon hurjimman lomasesonkiajan ulkopuolella. Linnanmäki on auki – ainakin tiettyinä päivinä – jo huhtikuun lopulta aina syyskuun loppuun. Tarkista voimassaolevat aukioloajat täältä.

Lisäkohdevinkki: Jos aikaa riittää, Linnanmäki-vierailun yhteyteen voi sovittaa myös käynnin huvipuiston kupeessa sijaitsevassa Sea Life -merimaailmassa, jonne on ostettavissa sisäänpääsy myös yhdessä Linnanmäki-rannekkeen kanssa (ks. hinnasto).

» Kuvia paikasta:

Linnanmäellä

Linnanmäellä

» Paikan sijainti Google Maps -kartalla:


Näytä Lapsiperheiden retkiopas pääkaupunkiseudulle (Helsinki, Espoo, Vantaa) suuremmalla kartalla

» Paikan viralliset www-sivut